Scancool – Kylmälaitosten ja teollisuuslämpöpumppujen ammattilainen

Cool solutions Heat solutions

Ajankohtaista

Scancoolin uusilla sivuilla COOL ja HEAT

Vuoden 2010 alussa Scancoolin liiketoiminnot jaettiin kahteen liiketoiminta-alueeseen: COOL ja HEAT. Nyt kylmä ja lämmin kulkevat luontevasti rinnakkain sekä yrityksessämme että nettisivuillamme.

Jako kahteen liiketoiminta-alueeseen perustuu yli  25 vuoden kokemukseemme teollisuuskylmästä. Tukevalta pohjalta on 2000-luvulla ollut hyvä tehdä uusi aluevaltaus  HEAT-teollisuuslämpöpumppuosaamiselle.           

Uudet sivumme kertovat asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme monipuolisista tuotteistamme ja kattavasta palvelustamme. Samalla kerromme, kuinka Scancool on mukana maapallon ilmastotalkoissa. Olemme liikkeellä oikeaan aikaan, sillä EU:n kunnianhimoiset ilmasto- ja energiatavoitteet asettavat teollisuudelle suuria vaatimuksia.

Lähiaikoina tullaan julkaisemaan myös ruotsin- ja saksankieliset versiot.

Ajankohtaista

21.12. 2009

Ympäristöprojekti


© Creamedia