Scancool – Kylmälaitosten ja teollisuuslämpöpumppujen ammattilainen

Cool solutions Heat solutions

Ajankohtaista

Oilon osti Scancoolin - vahvistaa lämpöpumppuosaamistaan

Lahtelainen ympäristö- ja energiatekniikan perheyritys Oilon on ostanut kotimaisen teollisuuskylmätekniikkaan ja teollisuuslämpöpumppuihin erikoistuneen Oy Scancool Ab:n.


Kokkolassa perustettu Scancool siirtyy sen entisiltä omistajilta Ahlskogilta, Wedeco Fundilta, Sitralta ja kolmelta henkilöosakkaalta kokonaan Oilonin omistukseen. Scancool jatkaa toimintaansa omalla nimellään yhtenä Oilon -konserniin kuuluvana tytäryhtiönä. Scancoolin palveluksessa työskentelee 65 henkilöä ja sen liikevaihto tulee kuluvana vuonna olemaan noin 14 miljoonaa euroa.

– Yrityskaupan myötä Oilon -konsernin henkilöstömäärä kasvaa yli 350:n ja koko konsernin tämän vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 70 miljoonaa euroa, Oilonin hallituksen puheenjohtaja Päivi Leiwo kertoo.

– Tämä avaa molemmille yrityksille loistavia uusia mahdollisuuksia. Scancoolin hankkimisen myötä Oilon vahvistuu merkittävästi teollisuuslämpöpumppujen osaamisessa. Nyt voimme kotien lämmityksen lisäksi tarjota hybridiratkaisuja myös teollisuuteen, Oilonin toimitusjohtaja Eero Pekkola iloitsee.

Myös Scancoolin teollisuuskylmäosaamisesta löytyy paljon yhtymäkohtia Oilonin liiketoiminnan kanssa. Scancoolin teollisuuskylmäliiketoimintaa tullaankin jatkossa vahvistamaan perinteisen elintarviketeollisuuden lisäksi yhä enemmän myös muissa käyttökohteissa.

– Näemme Scancoolin kylmätekniikan osaamisessa todella paljon potentiaalia paitsi meidän jo olemassa olevilla markkinoilla, mutta myös uusilla alueilla, Pekkola sanoo.

Oilon on viime vuosina pyrkinyt vahvasti kehittämään liiketoimintaansa kohti kestävän kehityksen energiaratkaisuja. Ennen yrityskauppaa Oilonin kiinteistöille suunnatut lämpöpumput ylsivät hieman yli 100 kW:n yksikkötehoon. Scancoolin lämpöpumpputeknologian avulla tehoalue kasvaa nyt useisiin megawatteihin.

– Oilon on jo vuosia tehnyt töitä ympäristöystävällisemmän energian puolesta ja Scancoolin osaaminen tukee loistavasti tätä suuntausta. Teollisuuskylmä- ja teollisuuslämpöpumppusovellukset sopivat erinomaisesti Oilonin polttimien ja lämpöpumppujen rinnalle, Scancoolin toimitusjohtaja Jonny Asplund sanoo.

– Energiayhtiöt ovat olleet jo pitkään kiinnostuneita poltin- ja lämpöpumpputeknologian yhdistämisestä. Nyt meillä on tarjota siihen toimiva ratkaisu, Pekkola jatkaa.

Yhdessä kansainvälisille markkinoille

Scancoolin tarjoamalle kylmä- ja lämpöpumpputekniikalle on ollut viime vuosina kova kysyntä. Yrityksen teknologialla voidaan ottaa tehokkaasti hukkalämpöä talteen esimerkiksi teollisuuden jätevesistä, kylmälaitoksen lauhdelämmöstä tai mistä tahansa lämpimän veden lähteestä.

Kotimaassa kylmä- ja lämpötekniikan huippuosaajana tunnettu Scancool on viime vuosina laajentanut kovaa vauhtia myös kansainvälisille markkinoille, kuten muihin Pohjoismaihin, Venäjälle ja Englantiin. Oilon -konserniin liittymisen myötä Scancoolille avautuukin entistä
laajemmat ulkomaan markkinat.

– Oilonilla on jo vahva asema muun muassa Aasian ja Venäjän markkinoilla, joten meidän on nyt helppo yhdessä lähteä viemään uutta teknologiaa myös näille alueille. Oilonin jo olemassa olevien kansainvälisten asiakkaiden keskuudessa löytyy todella paljon potentiaalisia asiakkaita myös Scancoolin teknologialle. Kaukolämmön ja kaukokylmän tekeminen tehokkaasti yhdellä laitteella kiinnostaa kaikkialla, Pekkola sanoo.

Kotimaassa Scancoolin laaja asiakaspalveluverkosto tukee hyvin Oilonin jo ennestään vahvaa yhteistyökumppaneista muodostuvaa asennus- ja huoltoliikkeiden verkostoa.

Lisätietoja:

Eero Pekkola
Toimitusjohtaja
Oilon International Oy
044–7576202
eero.pekkola@oilon.com

Jonny Asplund
Toimitusjohtaja
Oy Scancool Ab
040–8613005
jonny.asplund@scancool.fi

Oilon -yhtiöt

Oilon on lahtelainen vuonna 1961 perustettu ympäristö- ja energiatekniikan perheyritys. Oilon valmistaa öljy-, kaasu- ja yhdistelmäpolttimia muun muassa voimalaitoksiin, teollisuuteen, ongelmajätteen polttoon, lämpölaitoksiin ja laivoihin. Lisäksi Oilonin liiketoimintaan kuuluu
vahvasti erilaiset ympäristöystävälliset kiinteistöjen lämmitysratkaisut, kuten lämpöpumput, polttimet ja aurinkolämpökeräimet.

Yrityksen tuotantolaitokset sijaitsevat Lahdessa, Hollolassa ja Kiinassa.

Oy Scancool Ab

Vuonna 1984 perustettu Oy Scancool Ab on ollut merkittävä kylmätekniikan osaaja jo yli neljännesvuosisadan ajan. 2000-luvulla Scancool on onnistuneesti laajentanut osaamistaan myös teollisuuslämpöpumppuihin. Hyvin toisiaan tukevat kylmä- ja lämpötekniikka ovat avanneet Scancoolille ovet vauhdikkaasti kasvaville markkinoille.

Scancoolin toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa, Tuusulassa, Pietarsaaressa, Seinäjoella ja Lappeenrannassa.

Ajankohtaista

21.12. 2009

Ympäristöprojekti


© Creamedia